Merikrotti (Stercorarius parasiticus)

Turskakoskelo on keskikokoinen merilintu, joka kuuluu rauskun sukuun. Se tunnetaan aggressiivisesta käytöksestään, sillä se usein jahtaa ja ahdistelee lokkeja ja tiiroja saadakseen ne vapauttamaan saaliinsa – käytös tunnetaan kleptoparasiittina. Tästä huolimatta se metsästää myös yksin ja on taitava lentäjä, joka voi seurata aluksia kauas merelle.

Rannikon merikrottikalan ominaisuudet

Rannikkotiainen on noin 41-46 cm pitkä ja sen siipiväli on 105-120 cm. Sillä on hoikka vartalo, teräväkärkiset siivet ja suhteellisen pitkä pyrstö, jossa on kaksi pitkänomaista keskikynää, jotka ovat erityisen selvät aikuisilla yksilöillä. Höyhenpeite vaihtelee vaaleiden ja tummien muotojen välillä – ruskehtavasta yksivärisestä väristä kontrastisempaan vaaleaan vatsaan ja tummiin yläosiin. Nokka on tumma ja jykevä, ja se on sovitettu sekä metsästykseen että haaskaukseen.

Rannikon merikrottikalan levinneisyys

Laji pesii Pohjois-Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan arktisilla ja subarktisilla alueilla. Ruotsissa rannikkotylli pesii pääasiassa Norrlannin rannikolla ja suurten järvien läheisyydessä sijaitsevilla vuoristoalueilla. Pesimäkauden ulkopuolella se on merilintu, joka viettää suurimman osan ajastaan avomerellä. Talvella rantakylkirastas muuttaa etelään, ja sitä voi nähdä Atlantin yli Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan asti.

Mitä rannikon särkikalat syövät

Turskakoskelo on opportunistinen ravinnonhankintakäyttäytymisessään. Se varastaa mielellään kalaa lokkeilta ja tiiroilta, mutta se myös pyydystää itse pieniä kaloja ja äyriäisiä. Tilaisuuden tullen se voi napata pieniä lintuja, ryöstää pesiä ja syödä raatoja. Pesimäaikana sen ravintoa täydennetään usein hyönteisillä ja pienillä jyrsijöillä. Se on sinnikäs ilmasaalistaja, ja se voi väijyä muita lintuja pitkään, kunnes ne päästävät saaliinsa irti.

Takaisin Linnut